Taas sitten lähdetään Kauhajoen tapahtumien jälkeen menemään takamus edellä puuhun, eikä pohdita ollenkaan perimmäisiä syitä tapahtuneelle.
Pääministerimme toteaa eilisiltaisessa lausunnossaan muun muassa että ampuma-aseet tulisi säilyttää ampumaradoilla ja että yksityishenkilöillä ei kuuluisi olla käsiaseita.
Viime vuoden Jokelan tapahtumien jälkeen jo heiteltiin samantyylisiä kommentteja ilmoille ja selviteltiin eri mahdollisuuksia säilyttää aseita ampumaradalla. Kaupungeissa joissa välimatkat ovat pieniä tämä saattaisikin joten kuten toimia, mutta mitenkäs sitten pienemmät paikkakunnat joissa matkaa ampumaradoille on parhaimmillaan kymmeniä ellei satoja kilometrejä? Pitäisikö ampumista harrastavan henkilön luottaa siihen että hänen aseensa (josta parhaimmassa tapauksessa hän on maksanut tuhansia euroja) pysyy ampumaradalla tallessa?
Entäs kuka ottaa silloin vastuun näiden aseiden vartioinnista, tällä hetkellähän ampuma-aseen hallussapitoluvan omaava on vastuussa aseen turvallisesta säilyttämisestä, entäs sitten siinä mallissa jossa aseet ovat ampumaseuran tai ampumaradan tiloissa?
Mitäs jos käsiaseet sitten kiellettäisiin kokonaan ja siirryttäisiin aseiden vuokraukseen radalta? Kustannukset harrastajille tulisivat nousemaan entisestään, enkä itse ainakaan haluaisi ampua aseella josta en tiedä kuka sitä on viimeksi käsitellyt tai puhdistanut.
MTV3:n tekemän kyselyn mukaan kuitenkin valtaosa suomalaisista haluaisi kieltää käsiaseet yksityishenkilöiltä, perusteluinaan mm tuo edellä mainitsemani aseiden vuokrausmahdollisuus radoilta. Tähän voin vain todeta kaksi sanaa: Sanna Sillanpää. Mieleltään sairas ihminen joka on päättänyt vahingoittaa muita löytää siihen kyllä keinot, eikä välttämättä tarvitse siihen edes asetta, niinkuin muistetaan hyvin Myyrmannin tapauksesta.
On äärimmäisen valitettavaa että muutama mieleltään häiriintynyt ihminen saa aikaan sen että vakavasti harrastukseensa suhtautuvien ihmisten harrastusmahdollisuuksia aletaan rajoittamaan tai pahimmassa tapauksessa estämään kokonaan, eikä juurikaan oteta kantaa tapahtumien taustoihin. Sekä Jokelan että Kauhajoen ampujat olivat uusia aseen hallussapitoluvan haltijoita, kummallakin lupa oli ollut vain muutamia viikkoja ennen tapahtumia, eli heitä ei voida mitenkään rinnastaa kokeneisiin, useita vuosia ampuneisiin harrastajiin.
On selvää että tiettyjen aseiden hallussapitolupien myöntämiskäytäntöön pitää saada muutos, mutta mikä se muutos sitten olisi? Tulisiko poliisin esimerkiksi haastatella jokainen uuden luvan hakija erikseen ja ottaa selvää esimerkiksi hakijan asevelvollisuuden suorittamishistoriasta, mielenterveydellisestä tilasta, mahdollisesta ampumaharrastuksesta ilma-aseilla jne? Mielestäni pitäisi.
Mutta mitä muuta poliisia voidaan vaatia tekemään että näitä vastaavia tapahtumia ei enää tulisi? Pitäisikö poliisin alkaa valvomaan kaikkea nettiin postattavaa videomateriaalia ja kuvia ja sitä kautta kontrolloimaan mahdollisia uhkia? Se on vaarallinen tie ja pikaisesti tälle linjalle lähdettäessä aletaan olla yksilönvapauden rajoittamisen ja sensuurin piirissä.
Mielestäni poliisia ei tulisi todellakaan syyllistää tässä tilanteessa liiaksi, sillä se on toiminut hallussapitolupaa myöntäessään niin kuin Ampuma-aselaki määrittelee asian:
43 §
Hyväksyttävät käyttötarkoitukset
Hankkimislupa voidaan antaa seuraaviin käyttötarkoituksiin:
1) metsästyslainsäädännön mukaan sallittu eläinten ampuminen;
2) ampumaurheilu ja -harrastus; (tämän molemmat tekijät ilmoittivat perusteeksi)
3) työ, jossa ase on välttämätön;
4) näytös, kuvaus tai muu vastaava esitys;
5) museossa tai kokoelmassa pitäminen;
6) muistoesineenä säilyttäminen;
7) merkinanto. (29.6.2001/601)
8 kohta on kumottu L:lla 29.6.2001/601.
Lisäksi laissa todetaan:
44 §
Hankittavaa ampuma-asetta ja aseen osaa koskevat edellytykset
Hankkimislupa voidaan antaa vain sellaista ampuma-asetta tai aseen osaa varten, joka ei lippaan patruunamäärän, kaliiperin tai muiden ominaisuuksien perusteella ole hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen nähden tarpeettoman tulivoimainen ja tehokas sekä joka soveltuu hyvin hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen.
Molemmat aseet joihin luvat myönnettiin olivat .22 kaliberisia puoliautomaattisia pienoispistooleita joita käytetään yleisesti tarkkuusammunnassa, eli tässäkään kohtaa ei poliisi menetellyt väärin myöntäessään luvan. Ainoa kohta mikä selvästikään ei pitänyt näiden kahden kohdalla paikkaansa oli seuraava:
45 §
Hankkimisluvan saajaa koskevat edellytykset luonnolliselle henkilölle (29.6.2001/601)
Hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana pitämään hallussa ampuma-aseita ja aseen osia.
Mutta miten poliisi olisi voinut tähänkään puuttua, haastatteluissa poliisit ovat kertoneet että kyseisten hakijoiden aseen hankkimismotiiveita ei heidän tiedossa olleiden seikkojen myötä ollut syytä epäillä. Tästä pääsemmekin seikkaan jonka jo aikaisemmin mainitsin, eli uusien harrastajien perusteellisempaan taustojen selvittämiseen ainakin ensimmäisten hallussapitolupien osalta.
Kuitenkaan tämä ei ole ratkaisu mihinkään syyhyn tapausten taustalla, suurin ongelma on nuorten pahoinvointi ja sen ennaltaehkäisyn toimivuus. Nuorille pitäisi saada enemmän aktiviteetteja (urheilu, harrastekerhot) ja tekemistä koulun jälkeen, koulukiusaamiseen pitäisi saada toimiva ratkaisu (mikä se on, en osaa sanoa, mutta asiaan pitäisi paneutua enemmän) ja jo syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tulisi kannustaa tulemaan näihin jo mainitsemiini aktiviteetteihin mukaan.
Pahoittelen tekstin venähtämistä, mutta asiaa oli paljon ja olisi edelleenkin. Kommentoikaa ja kertokaa ajatuksianne.
-Ykä
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Aselakiin vaaditaan muutosta..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Kyllä sä olet Ykä sitten fiksu mies!! Erityisen totta on se, jos joku yksittäinen ihminen jotain tuollaista järjetöntä on päättänyt tehdä tai saa yhtäkkiä päähänsä tehdä, ei sen estämiseen siinä vaiheessa enää ole kovin paljoa keinoja. Keinot pitää nimenomaan löytää tällaisen tilanteen syntymisen ehkäisystä.
Tsemppiä vaaleihin!
näinpä, mikään videoiden valvontakaan ei todellakaan ole ratkaisukeino, nykyteknologian avulla tällaisen tekijä voi helposti julkaista videonsa helposti vaikka koulun parkkipaikalta juuri ennen sisään astumistaan.
Hyvä Ykä!
Olen ihan samaa mieltä enkä todellakaan sen takia että metsästys on osa meidänkin perheen elämää. Lapset kasvavat ja pahaolo näkyy jo ala-asteella. Ei kaikkien lasten vanhemmilla ole varaa viedä lastaan mukaan harrastustoimintaan jonka hinnat nousevat koko ajan. Osa vanhemmista joutuu tekemään kahta työtä pitääkseen perheensä leivän syrjässä kiinni, miten siinä sitten ehdit hoitaa lapsia. Miksi me heräämme vasta kun tapahtuu jotain pahaa. Ei aselain muutos takaa sitä että tällaiset tapaukset jäisivät historiaan, aina löytyy tapa satuttaa toisia jos joku sitä haluaa. Eikös näiden tapausten pitäisi jo vähän ravistella päättäjiä muutenkin kuin puuttumaan yksittäisiin asioihin.
Olen kanssasi samaa mieltä aika pitkälti.Myöskään kukaan ei varmaan halua että asekauppa siirtyy alamaailman käsiin tiukkojen laki uudistuksien vuoksi.
Oli ase sitten laillinen tai laiton pahan olon kanssa se laukeaa helpoiten. ( SOSSUT RULAA! :P )
..kommenttia vähän aiheen vierestä;
Sen sijaan että keskityttäisiin aselakien muuttamiseen, tulisiko pohtia mihin nuorten ja aikuistenkin psykiatriseen hoitoon tarkoitetut varat ovat hävinneet?
Pahoinvointi lisääntyy mutta mitään ei tehdä!?
Kiva nähdä, että sä olet pohtinut asiaa eri kanteilta. Tapahtuma pysäytti mutkin täällä kaukana ja oli hieman vaikea uskoa, että Suomessa lähdetään hakemaan vastausta ongelmaan mm. aselaista. Järjetöntä.
Olen samaa mieltä sun ja "anonyymin" kanssa siitä, että tulipalon sammuttamisen sijasta tulisi keskittyä ennaltaehkäisevään toimintaan. Suomessa vallitseva yksilökeskeinen yhteiskuntamalli asettaa kuitenkin haasteita ongelmanratkaisuun. Samaan aikaan kun kauhistellaan, että voi nyt kun kamalaa, vedetään mattoa lasten ja nuorten jalkojen alta. Vai miksi muuksikaan sitä kutsuisi, että koulut yhdistetään laitosmaisiksi komplekseiksi ja nuorille maksuttomat vapaa-ajan tilat suljetaan?
Lasten ja nuorten hyvinvointia ei voida kuitenkaan täysin jättää valtiovallan ja kuntien vastuulle, vaan suurin vastuu on edelleen perheillä. Se, kuinka saada kiireiset tai mahdollisesti itsekin pahoinvoivat vanhemmat keskittymään jälkikasvuunsa, on kysymys johon ei voida valtiovallan keinoin vaikuttaa vaan muutoksen täytyy lähteä perheistä itsestään.
terkuin, Johanna
Ps. äänestäisin heti sua jos olisin äänioikeutettuna Lahdessa
Siihen on aivan selvä syy, että miksi valtio on lähtenyt käsittelemään asiaa aselain kautta. Syyhän on se, että niiden oikeiden ongelmien hoitamiseen vaadittaisiin rahaa ja se on kyllä viime vuosina tullut selväksi ( tai jo kymmenien vuosien ), että ihmisten hyvinvointiin ei valtiolta rahaa tule. Ongelma ei ole niinkään mielenterveyspalveluissa vaan jo siinä ennaltaehkäisevässä työssä, jota pitäisi harjoittaa lapsuudesta asti. Enemmän tukea perheille, että niiden lasten kanssa selvittäisiin eikä tehtäisi niin kuin monet nyt, että jätetään lapset oman onnensa nojaan, kun ei muka ole aikaan. Samoin koulussa pitäisi panostaa pienempiin luokkakokoihin ja näin paremmin pystyttäisiin jo kouluissa puuttumaan näihin ongelmiin. Mutta, tämä kaikki maksaa ja siihen valtio ei halua lähteä, vaikka rahaa olisikin. Aselain muuttaminen ei maksa mitään ja voi ainakin sitten selitellä, että kyllähän me yritettiin, kun tällainen tapahtuu seuraavan kerran.
Lähetä kommentti